Vieläkin paavista

Oikeastaan aioin kirjoittaa aivan muista asioista, henkilökohtaisista elämyksistä tai sitten politiikan kiemuroista. Kuitenkin eräät esiin nousseet asiat ja uudet kirjoitukset saavat palaamaan vielä paaviin.

Muutama päivä sitten Benedictus XVI:n valtaantulosta tuli kuluneeksi viisi vuotta. (Vielä muutamaa päivää aiemmin oli paavin syntymäpäivä.) Tämä sai monet lehdet ja monet vatikanistit julkaisemaan arvioita paavi Ratzingerin kaudesta. Arviot eivät tuoneet kovin paljon uutta. Ehkä yksi uusi piirre oli monien kirjoittajien käsitys siitä, että nykyinen paavi ei ole saanut kirkon keskushallituista, curiaa, kuriin eikä uudistettua, vaikka hänellä ilmeisesti on ollut siihen halua. Hallinto on monessa suhteessa ylimitoitettu ja vaikeasti hallittavissa ja pystyy estämään uudet aloitteet. Benedictus on suhteellisen yksin, hän ei ole ennen paaviuttaan eikä sen aikanakaan halunnut tai pystynyt luomaan omaa "puoluettaan", joka olisi voimakkaasti hänen tukenaan.

Pedofiliakysymyksessä eräät kirjoittajat ovat paljolti Ratzingerin entisen ystävän ja nykyisen vastustajan, dissidenttiteologi Hans Küngin parin artikkelin nojalla esittäneet nykyisen paavin ennen paavikauttaan pimittäneen tietoja pedofilipapeista. Jotkut suorastaan esittävät, että kaikkien hiippakuntien vuonna 2001 saama velvollisuus ilmoittaa kirkon keskushallinnolle piirissään tapahtuneista vakavista pedofiliatapauksista olisi ollut jonkinlainen asioiden salaamiskeino. Näin ei kuitenkaan liene ollut, vaan tämän käskyn ansiosta kirkolla alkoi ensi kertaa olla tieto ongelman suuruudesta, eivätkä paikalliset kirkonmiehet pystyneet halunsa mukaan hoitelemaan asioita villaisella painaen. Tämä Ratzingerin idea sai pikemminkin vastustusta monien kirkonmiesten taholta, jotka halusivat pienempää meteliä; eräät nyt julkaistut kirjeet todistavat tätä.

Ehkäpä paavi tässä kysymyksessä on saanut liikaakin kritiikkiä, ongelmahan on koko kirkon. Ja jos päämies on henkilökohtaisessa vastuussa, mikä on Benedictuksen edeltäjän vastuu. Itse asiassahan skandaalit alkoivat tulla julki jo Johannes Paavalin aikana, Yhdysvalloissa jo 1990-luvulla.

Yhdessä törkeimmistä tapauksista paavi Ratzingeria ei voitane syyttää laiminlyönneistä. Marcial Maciel Degollado oli meksikolainen pappi, joka perusti Kristuksen legioonalaisten sääntökunnan jo 1948. Nämä Kristuksen sotilaat edustavat vahvasti traditionalistista ja keskusvaltaisuutta korostavaa suuntausta kirkossa. He ovat Kristuksen ohella paavin sotilaita. Veljeskunta on levinnyt ympäri maailman ja sillä on toimintaa ja jäseniä noin 30 maassa. Siihen kuluu noin 800 pappia ja 2500 seminaarilaista, ja sen maallikkojäsenten (Regnum Christi) määrä lasketaan kymmenissä tuhansissa.

Maciel toteutti veljeskunnassa ankaran kurin, jota ylläpitävät monilukuiset säännökset. Niissä määrätään tarkkaan mm. miten hampaat tulee pestä tai kanaa syödä. Jäseniä valvottiin tarkkaan, ja normaaleihin munkkilupauksiin liitettiin pari uutta: toinen niistä velvoittaa jäsenet ilmiantamaan kaikki puheet, joissa arvostellaan veljeskunnan johtoa.


Toisaalta Maciel itse vietti toisenlaista elämää, en ole aivan varma, sopiiko nimitys "kaksoiselämä" kuin osaan siitä. Hän tuntuu harrastaneen seksiä vanhan sanonnan mukaan "ikään ja sukupuoleen katsomatta". Sitä hän teki nuorten seminaarilaisten kanssa, mutta toisaalta hän ylläpiti useita naispuolisia rakastajattaria, joista ainakin parin kanssa hänellä oli lapsia. (Eräälle naiselle hän selitti useat poissaolonsa johtuviksi tehtävistään CIA:n agenttina!) Tätä kaikkea hän teki vielä hyvin korkeassa iässä. Kirkon antamat tiedot kertovat vielä muista vakavista moraaliseita hairahduksista, mutta eivät täsmennä, mikä oli kyseessä. Jotkut tietolähteet kertovat huumeista.

Epäilyksi Macielia kohtaan syntyi jo varhain, ja 1988 eräät hänen uhrinsa esittivät viralliset syytökset seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Pitkään aikaan ei kuitenkaan tapahtunut mitään. Vielä 2001 Johannes Paavali II pidätytti juhlajumanpalveluksen Macielin kunniaksi. Paavi Wojtylan kerrotaan pitäneen Macielia suuressa arvossa, ja paavin lähipiirissä oli Macielin ystäviä - en väitä että pedofiliassa. Joka tapauksessa joko paavin tai hänen sihteerinsä ja muiden lähipiiriläisten korvat eivät halunneet kuulla Macielin arvostelua. Ratzingerin suhtautuminen oli tiettävästi toinen. Benedictuksen aikana juttu nostettiin julkisuuteen ja 2006 Maciel siirrettiin luostariin miettimään syntejään ja harjoittamaan katumusta, siellä hän myös kuoli 2008. Rangaistuksen lievyyteen vaikutti Macielin korkea ikä, hän oli kuollessaan 88-vuotias.


Asia on kuitenkin elossa. Veljeskuntaa johtavat yhä Macielin aikaiset arvohenkilöt, joista useimmat olivat hänen ystäviään. Nämä ovat pitäneet järjestön sisällä yhä yllä kuvaa virheettömästä perustajasta. Monet haluaisivat tarkastella myös näiden miesten tietoa tai osallisuutta Macielin toimissa, vaikka suoranaisia todisteita näistä ei olekaan. Vatikaani lähettikin erityisen viisimiehisen piispakomission tutkimaan Legioonalaisia. Paavi on juuri äskettäin saanut ryhmän raportin, ja hänen kannanottojaan odotetaan lähiaikoina. Tarkastuksen jälkeen sääntökunta on tosin tunnustanut entisen johtajan rikkeet ja luvannut tulevaisuudessa noudattaa "lapsen tottelevaisuudella" paavin määräyksiä.