giovedì 29 aprile 2010

Näkymättömiä nähtävyyksiä

"Näkymättömillä nähtävyyksillä" tarkoitan tässä sellaisia Rooman nähtävyyksiä, jotka harvoin tai ei juuri koskaan ovat meidän tavallisten ihmisten tavoitettavissa. En siis puhu ilmassa leijuvasta paikan hengestä tai siinä konkreetttisesti leijuvista hajuaineista, miellyttävistä tai epämiellyttävistä, jotka tunnetusti palauttavat mieleen muistoja.

Suhteellisen helppoa on päästä sellaisiin kohteisiin, jotka ovat auki kerran viikossa. Rooman ehkä tunnetuin tällainen nähtävyys on Galleria Colonna, samannimisen ikivanhan suvun palatsissa keskellä Roomaa. Sinne pääsee vain lauantaisin aamupäivällä. Siellä on arvokas maalauskokoelma. Erityisen hauskaa on katsoa kattomaalauksia, erityisesti koska siellä on pehmustettuja raheja, joilta voi makuuasennossa ihastella suvun sankarin, Marcantonio Colonnan urotöitä. Hän oli paavin laivaston komentaja, joka yhdessä Habsburgien merivoimien kanssa voitti turkkilaiset Lepanton meritaistelussa 1571.

Rooman sadoisssa taiteellisesti merkittävissä kirkoissa on lukuisia, jotka ovat auki ainoastaan sunnuntaisin kirkonmenojen aikaan ja ehkä jonkin aikaa messua ennen tai sen jälkeen. Muistelen lämpimimmin kuitenkin kirkkoa, joka ei taiteellisessa suhteessa ole tavattoman mielenkiintoinen. Ennen vanhaan San Biagio dei Panettieri oli oikeastaan auki vain nimipyhimyksensä Pyhän Blasiuksen muistopäivänä talvella. Kerran nuoruudessani osuin tuohon kirkkoon oikeana päivänä. Jumalanpalveluksen lopuksi, kuten tapana on, pappi siveli pyhitetyllä öljyllä ristinmerkin uskovaisten kaulaan, Blasiushan on mm. kurkun suojelija. Muistaakseni en vääräuskoisena uskaltautunut voiteluun, mutta uskalsin kutenkin nauttia palan esipyhitettyä leipää, jota itäisten kirkkojen tapaan tarjottiin seurakunnalle - tuo kirkkohan on paavin yliherruuden tunnustavien armenialaisten pyhäkkö. Joka tapauksessa sinä talvena eivät kurkkukivut tai muut flunssat vaivanneet. (Nykyisin kirkossa on viikonloppuisin säännöllisesti jumalanpalveluksia.)

Jotkut palatsit ovat auki kerran kuukaudessa. Kerran vuodessa yleisö pääsee tutustumaan, kylläkin vain osaan, Palazzo Massimosta, tarkemmin Palazzo Massimo alle Colonneen. (Toinen Palazzo Massimo on rautatieaseman lähellä ja sisältää nykyisin osan Rooman kansallismuseota.) Se sijaitsee luultavasti paikalla, jossa on ollut Domitianuksen Odeon. Siellä pidettiin antiikin aikana ns. Capitolinisten kisojen "henkiset kilpailut", kun taas läheisellä Piazza Navonalla, Domitianuksen stadionilla, kilpailtiin fyysisissä lajeissa, juoksuissa ja voimailuissa jne. Massimon sukuhan on itse laskenut alkunsa aina roomalaisesta Fabius Maximuksesta; tämä on tietysti legendaa, mutta suku on ikivanha, joskaan ei viime vuosisatoina tavattomasti kunnostautunut.

Palatsissa muistellaan ihmetekoa vuodelta 1582. Silloin myöhemmin pyhäksi julistettu Filippo Neri paransi erään suvun nuorukaisen, ja jonkinlaisena lupauksena Jumalalle palatsin kappeli ja sen ohella osa muutakin rakennusta pidetään ihmeen vuosipäivänä 16. 3. yleisölle auki aamupäivällä.

Tänä vuonna pääsin vihdoin käymään Palazzo Massimossa. Olin pitkään odottanut tilaisuutta siihen. Paikalla oli melkomoinen jono, ja jonotusta palatsin ulkopuolella kesti tunnin verran. Kovin nopeaan tahtiin ei väkeä päästetty sisälle, sillä suku odotti paikalle arvovieraita, Rooman aristokratiaa sekä juhlamessun pitävää kardinaalia ja välillä portti pidettiin muilta suljettuna. Kun vihdoin pääsimme sisälle, jouduimme odottamaan lähes toisen tunnin kappeliin pääsyä. Jonotus tietysti kuuluu tällaisissa tapauksissa asiaan ja siihen on varautunut, mutta mieleen kuitenkin tulee kysymys: onko tämä nyt sen odottamisen väärttiä.

Vastaus on, että toista kertaa en lähde jonottamaan, mikäli suku ei kutsu minua messun jälkeiselle vastaanotolle (semmoiselle tuntuivat arvovieraat kappelista menevän). Mahtavia taide-elämyksiä retki ei tarjonnut. Ne huoneet ja tilat, jotka näimme, olivat toki mielenkiintoisia, mutta hieman kuluneita. Luultavasti varsinaiset edustustilat ovat profanum vulguksen reitin ulkopuolella. Mielenkiintoista oli nähdä arkipäiväisempää ylimystön asuntoa ja tietysti sitä yleisöä, joka ei ollut paikalla turisteina. Ja totta kai on kaunista, kun vanhaa tapaa noudatetaan ja totaalisen vieraat ihmiset päästetään kotiin.

Eräät suomalaiset ovat päässeet tutustumaan Massimoiden palatsiin paremmin. Joskus takavuosina eräs suomalainen, tietenkin tyttö, ystävystyi erään Massimon, tietysti pojan, kanssa. Suomalaisen ystävän seurassa muitakin suomalaisia pääsi silloin tällöin käymään palatsissa. Eräs mukana ollut on kertonut muistavansa vierailusta vain sen, että häntä oudoksutti, melkeinpä shokeerasi se, kun vanhan palatsin huoneissa kaiken vanhan ja arvokkaan seassa näki nykyajan merkkejä ja vempeleitä, esimerkiksi keskinkertaisen stereosarjan barokkipöydällä. Mutta täytyyhän muinaismuistojen keskelläkin elää.

1 commento:

  1. Tervehdys!
    Kiitokset mainioista teksteistä, tuovat äskeiset Rooman-muistot entistä elävämpinä mieleen ja saavat halajamaan taas takaisin...

    RispondiElimina