martedì 1 giugno 2010

Italialainen manööveri

Nyt se on sitten tullut, Italiaankin. Nimittäin talouskriisi. Berlusconin hallitus on tehnyt suuren kriisipaketin, joka leikkaa budjettia reippaasti (24 mrd euroa kahdessa vuodessa); tekoa kutsutaan italiaksi nimellä "manovra".

Tähän asti hallitus ja sen talouspoliittinen äänitorvi, ministeri Giulio Tremonti, ovat jatkuvasti kertoneet, ettei Italialla ole hätää, vaan sillä menee paremmin kuin muilla mailla, sen kohdalla kriisi taittunut ja vaarat ohi jne. (Ja monet Italiassa ovat tähän uskoneet.) Tämä kaikki, vaikka valtion velkaisuus on samaa suuruusluokkaa Kreikan kanssa. Hallituksen mukaan velkataakka kasvaa vähemmän kuin muissa EU:n maissa, mutta näyttää se kumminkin kasvaneen: kun joku aika sitten kerrottiin sen olevan 118 % kansantuotteesta, nyt näkyy myös luku 120 %.
Debatissa, jota toki Italiassakin on käyty, on usein tuotu esille Italian talouden sellaisia piirteitä, joita voidaan pitää positiivisina nykyisessä finanssikriisissä. - Eräät niistä ovat oikeastaan osoituksia Italian talouden tietystä vanhakantaisuudesta. - Kieltämättä säästämisaste on korkea, ja yksityisten kansalaisten velka kohtuullisella tasolla. Tosin yritysten velkaisuus on huomattavan korkea. Valtion velasta noin puolet on kotimaista. Tätä pidetään yleisesti vakauttavana seikkana, vaikka sen merkitys yhteisvaluutan aikana ei liene yhtä suuri kuin aikaisemmin. Eräät italialaiset keskustelijat ovat lisäksi painottaneet tavaratuotannon osuutta kansantulossa, se kun on korkeampi kuin useissa muissa kehittyneissä maissa. Toisten mielestä taas tällä ei ole ollut viime vuosien kriiseissä suurtakaan merkitystä.

Italian talouden suurin ongelma, josta hallitus kuitenkin on puhunut vähemmän, on kasvun alhainen taso (viime vuosina usein jopa negatiivinen) sekä ennen kaikkea tuottavuuden heikko kehitys. Pieni esimerkki: jos vuoden 1995 tuottavuutta merkitään luvulla sata, vuoden 2004 luku on Italiassa 104,5, mutta Yhdysvalloissa 125 ja Britanniassa 119,5.

Hallituksen pakettia on arvosteltu eri puolilta melko samoin perustein. Niin työnantajajärjestön Confindustrian kuin oppositiopuolueiden taholta on valitettu rakenteellisten uudistusten puuttumista sekä investointien vähäistä osuutta suunnitelmassa. Myös Berlusconin puolueen sisäinen oppositioryhmä, Gianfranco Finin kannattajat ovat esittäneet samansuuntaisia huomioita. Kuinka suuressa määrin tämä arvostelu muuntuu konkreettisiksi ehdotuksiksi, jää katsottavaksi.

Berlusconi on luonnollisesti torjunut arvostelun, mutta kun lukee, mitä konkreettisia toimia ohjelmaan sisältyy, arvostelu tuntuu oikeaan osuneelta. Etupäässä se on juustohöyläilyä. Veronkierron saattaminen kuriin ei oikeastaan ole mikään rakenteellinen uudistus, vaikka se onnistuessaan tuokin rahaa valtion kassaan. Hallitus ylpeilee siitä, että paketti ei koske italialaisten kukkaroon eikä sisällä veronkorotuksia. Kuitenkin kun maakuntien ja provinssien saamaa rahoitusta leikataan miljardeilla, tämä ei johda ainoastaan byrokratian karsimiseen paikallistasolla, vaan yhdessä hallituksen aikaisempien toimien kanssa se vaikuttaa suoraan kansalaisten hyvinvointiin, sillä terveys- ja sosiaalipalvelut ovat suureksi osaksi paikallisesti rahoitettuja. Luultavasti etelää leikkaukset koskettavat eniten. Ja ainakin yhden ryhmän taskuille ollaan menossa,valtion palveluksessa olevat tulevat jäämään vaille palkankorotuksia vuoteen 2013 asti.

Pakettiin sisältyy pieniä eriä, joiden hyöty voi jäädä kyseenalaiseksi. Matkailijoita varmaan ilahduttaa ehdotus, jonka mukaan Roomassa hotellihintoihin tulee 10 euron lisämaksu. Kun tuntee Rooman yleisen hintatason ja hotellihinnat erikseen, voi miettiä ajatuksen mielekkyyttä. "Manovraan" sisältyi alun perin suuri kulttuuribudjetin supistus, esim. 232 kulttuurijärjestöä olisi jäänyt ilman valtionapua. Tämä oli liikaa jopa kulttuuriministerille, joka on tähän asti tunnettu määrärahojen leikkaajana. Niinpä supistusvaatimuksia alennettiin puolella, ja ministeriö saa itse valita leikkausten kohteet.

"Manovra" on luultavasti muuttanut hallituksen voimasuhteita. Talousministeri Tremontin panos samoin kuin asema ovat vahvistuneet. Tosin kun pakettia esiteltiin, Berlusconi ja Tremonti esiintyivät yhdessä, ja talousministeri muisti joka vaiheessa ilmoittaa Cavalieren itse olleen kaikkea suunnittelemassa. Mutta Berlusconin olemus ja ilmeet sekä tietty ylimalkaisuus asiassa viestittivät, kuka oli paketin todellinen tekijä. Berlusconin televisoesiintymiset kriisipaketin osalta ovat olleet lyhyitä ja hieman vaisuja, eivätkä hänen vitsinsä tavoittaneet elinkeinoelämän eliittiä Confindustrian kokouksessa.Tosin Berlusconi ei ennenkään ole loistanut talouspolitiikan hahmottelijana, finanssipolitiikasta puhumattakaan, vaikka menestynyt käytännön suurliikemies onkin.

Oikeastaan kaikki ovat samaa mieltä siitä, että "jotain täytyis tehdä". Italian ammattiyhdistysten keskusliitoista vasemmistolainen CGIL on järjestämässä lakkoja ja mielenosoituksia ja vaatimassa koko paketin kaatamista. (Lakkoa järjestelee myös tuomareiden ammattiliitto, kun heidän -varsin kohtuullisia - palkkojaan aiotaan leikata.) Demokraattinen puolue, vahvin oppositiopuolue, näyttää olevan asettumassa kannalle, jonka mukaan talouspolitiikaksi ei riitä paketin totaalinen vastustaminen, vaan on esitettävä vaihtoehtoisia ratkaisumalleja ja säästökohteita sekä toisaalta kannatettava hallituksen hyväksyttävissä olevia ehdotuksia. Italian presidentti Napolitano sekä valtionpankin pääjohtaja Draghi ovat arvovallallaan korostaneet "austerityn" välttämättömyyttä, mutta vaatineet enemmän elvytystä ja sosiaalisen tasapainon säilyttämistä

Nessun commento:

Posta un commento